Päärynäpuut

Varmista pölytys

Päärynäpuut kukkivat pari viikkoa aiemmin keväällä kuin omenapuut, siksi halloilta suojattu kasvupaikka on tärkeä. Kun lämpötilan laskee alle kahden pakkasasteen, kukat vioittuvat, jolloin ne eivät pölyty eivätkä kehity hedelmiksi.

Osa päärynälajikkeista on itsepölytteisia eli ne tuottavat hedelmiä yksinäänkin, mutta toinen lajike lähistöllä lisää huomattavasti satoa ristipölytyksen ansiosta!

Talouslajikkeiden happoiset hedelmät sopivat ensisijaisesti säilöntään ja piirakoihin. Herkkulajikkeiden makeat ja mehukkaat hedelmät voi nauttia sellaisenaan.

Niukka leikkaus ja lannoitus

Päärynäpuita leikataan periaatteessa samalla tavalla kuin omenapuita, mutta vähemmän. Istutuksen yhteydessä voi lyhentää mahdollisesti liian pitkää latvaversoa. Muutoin latvuksesta poistetaan vain liian tiheässä sijaitsevat, vioittuneet ja kuolleet versot varhain keväällä ennen silmujen avautumista. Tarvittaessa vanhaa puuta madalletaan.

Päärynäpuun voi antaa kasvaa myös koristepuun tapaan, mutta silloin ylimmiltä oksilta hedlmien poimiminen on hankalampaa.

Jos kasvualusta on peruslannoitettu ja -kalkittu, nuoria päärynäpuita ei pidä lannoittaa, sillä ne kasvavat voimakkaasti. Myöhemminkin puita lannoitetaan kohtuullisesti, jotta kasvu ei pääse jatkumaan liian myöhään syksyllä, jolloin tuleentumattomat versot paleltuvat herkästi.

1547 ’AUNEN PÄÄRYNÄ’ päärynä

Itsepölytteinen suomalainen herkkulajike. Hedelmä on keskikokoinen tai pienehkö, pyöreähkö, pitkäkantainen, aurinkoisina kesinä toispuoleisesti punaväritteinen. Maku on päärynöille tyypillisesti miedon makea. Täysin kypsä, hyväntuoksuinen ja pehmeämaltoinen hedelmä kestää varastointia kaksi viikkoa. Sato kypsyy syyskuun alkupuolella. Hillittykasvuinen, pienehkö puu saavuttaa varhain satoiän. Lajike on peräisin Pälkäneeltä Hämeestä ja menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I–III.

1544 ’ELOKUUN PÄÄRYNÄ’ päärynä

Varhainen herkkulajike, jonka sato kypsyy jo elokuun loppupuolella. Sato kannattaa nauttia pian, koska se ei säily kauan. Hedelmä on vihreänkeltainen, pieni, pyöreän päärynämäinen. Se on makeahko, usein siemenetön, malloltaan kellanvalkoinen ja kypsänä pehmeä, mehukas ja vain lievästi happoinen. Puu on voimakaskasvuinen ja pystyoksainen, vanhempana kartiomainen. Lajike lienee kotoisin Ruotsista 1850-luvulta, ja se on menestynyt jopa IV-vyöhykkeen parhaimmilla paikoilla. Vyöhykkeet I–II(III).

1767 ’JUKKA’ päärynä

Itsepölytteinen herkkulajike. Ristipölytys lisää kuitenkin selvästi satoa, joka kypsyy syyskuun puolivälissä. Hedelmä on vihreä, keskikokoinen (7 cm pitkä), leveän kartiomainen, maukas ja mehukas. Myös ”Mäkisen Päärynäksi” sanottu lajike on peräisin Elimäeltä Pohjois-Kymenlaaksosta; alkuperää ei tunneta, mutta puu menestyy ainakin Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I–III.

1013 ’OLGA’ päärynä

Poikkeuksellisen kestävä, Joensuusta lisäykseen otettu venäläinen taloushedelmä. Lajike on jalostettu vuonna 1920 risteyttämällä ussurinpäärynä ja ’Yleinen Suomalainen Päärynä’. Hedelmä on kirkkaankeltainen, pieni tai keskikokoinen, lähes pyöreä, maultaan kirpeän happoinen. Runsas valkoinen kukinta alkukesällä ja lehdistön ruskeanpunainen syysväri tekevät lajikkeesta myös upean koristepuun. Pystyoksainen ja isokokoinen puu tuottaa runsaasti satoa. ’Olga’ on myös hyvä pölyttäjä. Vyöhykkeet I–V.

1765 ’PEPI’ päärynä

Itsepölytteinen herkkulajike, jonka hedelmät kypsyvät elo–syyskuun vaihteessa. Hedelmä on herkullinen ja mehukas. Se on muodoltaan pitkulainen, keskikokoinen, vihertävänkeltainen, auringon puolelta punakylkinen. Satoa saadaan jo nuoresta puusta. ’Pepi’ on virolainen päärynäpuu, joka menestyy Etelä-Suomessa vyöhykkeillä I–III.