Lehtipuut

Pioneeripuuna saarnivaahtera sopii paikoille, joihin halutaan nopeasti vihreyttä tai suojapuusto hitaammin kehittyville, mutta pitkäikäisemmille puille. Pohjoisamerikkalaisen saarnivaahteran nimi viittaa sen saarnea muistuttaviin lehtiin. Ne puhkeavat myöhään keväällä ja kellastuvat melko aikaisin syksyllä. Pitkät riippuvat emikukinnot erottuvat oksilla alkukesällä. Harva- ja leveälatvainen saarnivaahtera tarvitsee paljon tilaa. Vanhan puun oksat riippuvat hieman, ja runko on usein lenko ja muhkurainen. Juuristo ulottuu kauas rungosta ja tunkeutuu syvälle maahan.

Keskimääräiseksi eliniäksi Suomessa on arvioitu 50 vuotta. Puu kasvaa kotiseudullaan rannoilla ja soiden reunamilla. Se sietääkin korkealla olevaa pohjavettä sekä toisaalta kuivuutta. Laji kestää hyvin kaupunki-ilmastoa, mutta oksat katkeilevat melko helposti kovassa tuulessa.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin tai kujanteeksi isoille pihoille ja puistoihin.

I–IV 10 m A–Pv Tuore–Kostea Ra+++

Nopeakasvuinen iso puu, jolla on komea syysväri ja isot lehdet. Varhain keväällä puhkeavat kukinnot ovat vihreänkeltaiset, hunajalle tuoksuvat. Siivelliset kuivat lohkohedelmät. Isot 3–5-halkoiset lehdet avautuvat toukokuussa kukinnan alettua. Ruska-asusta tulee heleän keltainen tai oranssinpunainen sateisenakin syksynä. Epäsäännöllinen paalujuuri haarautuu usein jo lähellä puun tyveä useaksi sivujuureksi.

Laji kasvaa erityisen nopeasti 40 vuoden ikään asti ja siitä tulee melko pitkäikäinen, keskimäärin 120-vuotias. Leveä latvus varjostaa ja suojaa melulta tehokkaasti. Käyttöä katupuuna rajoittavat arkuus tiesuolalle sekä nuorten vaahteroiden herkästi vioittuva runko. Laji on nuorena arka keväthalloille, minkä takia puusta tulee usein monilatvainen. Se kestää tuulta ja ilmansaasteita kohtalaisen hyvin eikä puulla ole vakavia kasvintuhoojia.

Metsävaahtera on puolivarjopuu, mutta jo  noin 40-vuotiaat puut tarvitsevat kohtalaisen paljon valoa. Laji on vaatimaton kasvualustan suhteen. Runsaan mahlavuodon takia vaahterat leikataan mieluiten elokuussa, jolloin poistetaan liian jyrkässä kulmassa kasvavia oksia.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin isoille pihoille ja puistoihin, katualueille.

I–IV(V) 10–20 m A–Pv(V) Tuo Ra+++ Sa-

Keskikokoinen metsävaahteran lajike. Lehdet ovat nuorina tummanpunaiset, täysikokoisina tummanvihreät. Latvus on leveänkartiomainen. Lajike on peräisin ’Schwedleri’-verivaahteran siemenistä, ja koristearvoltaan sitä parempi.

Käyttö: värikäs katseenvangitsija yksittäin, ryhminä, kujanteissa isoilla pihoilla ja puistoissa, katualueilla.

I–III 10–15 m A–Pv Tuo Ra+++ Sa-

Lehdet ovat tumman purppuranpunaiset koko kesän. Myös kukinto on punainen lukuun ottamatta keltaisia terälehtiä. Puu jää hieman matalammaksi kuin tyypillinen metsävaahtera.

Käyttö: värikäs katseenvangitsija yksittäin, ryhminä, kujanteissa isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–III 10–15 m A–Pv Tuo Ra+++ Sa-

Yleensä pensasmaisesta mongolianvaahterasta kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu. 

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin pienillekin pihoille, puistoihin, katualueille.

I–VI 4 m A–Pv Tuo Ra+++

Komeasti kesäkuussa kukkiva leveälatvainen puu. Kukinnot ovat 20–30 cm korkeat. Suuret lehdet varjostavat tehokkaasti. Lajin suolankestävyys on hyvä ja ilmansaasteiden kestävyys kohtalainen eikä sillä ole kasvintuhoojia. Oksat kestävät tuulta kohtalaisesti. Nuorena melko talvenarka puu suosii syvämultaista, tuoretta ja runsaasti kalkittua maata. Sitä ei suositella katualueille, sillä kuori vioittuu helposti eikä puu siedä voimakasta leikkausta. Lisäksi syksyllä varisevat isot hedelmät haittaavat liikennettä.

Hevoskastanjasta tulee keskimäärin 80 vuotta vanha kaupunkipuistoissa. Se kehittyy nuorena melko nopeasti, mutta myöhemmin hitaasti. Syvä juuristo ei haittaa nurmikon kasvua rungon ympärillä.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin isoille pihoille ja puistoihin.

I–II(III) 7–15 m A Tuo Ra+++ Hu+

Vanha tervaleppä muistuttaa mutkaisine tummine oksineen tammea, mutta se kasvaa huomattavasti nopeammin. Runko kestää paremmin vaurioita kuin vaikkapa koivu. Tervaleppä kestää hyvin tuulta, tiesuolaa ja märkyyttä. Juuret sitovat ilmakehän typpeä, joten puu viihtyy melko karussakin maassa. Vanhojen puiden voimakkaat juuret tunkeutuvat jopa 2,5 metrin syvyyteen kovaan maahan. Tervaleppä sopii paikoille, missä sen juuret ulottuvat pohjaveteen. Se viihtyy parhaiten runsasravinteisilla rannoilla ja kosteikoissa, mutta menestyy kuivemmassakin maassa.

Laji varttuu aluksi melko hitaasti, mutta sitten se kasvaa erityisen nopeasti 30-vuotiaaksi asti. Se elää sopivalla kasvupaikalla keskimäärin 90 vuotta. Tervaleppä uusiutuu hyvin kantovesoista, mutta sillä ei ole harmaalepälle tyypillisiä juurivesoja. Typpipitoiset lehdet varisevat syksyllä vihreinä ja parantavat omalta osaltaan maata. Lehdet ovat kiiltävät, lanttokärkiset. Puu kukkii varhaiskeväällä; sillä on riippuvat hedenorkot ja pienet ”emikävyt”.

Käyttö: yksittäin tai ryhminä isoilla pihoilla, puistoissa, metsiköissä ja tuulensuojana.

I–VI 15–20 m A–Pv Tuo–Mär Ra++

Pilarimainen tervalepän muunnos, jonka jäykät oksat kasvavat lähes suoraan ylöspäin. Latvuksesta tulee vain 2–4 m leveä leikkaamattakin.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin pienille ja isoille pihoille ja puistoihin sekä katualueille.

I–IV(V) 10–15 m A–Pv Tuo–Mär Ra++

Harmaalepän liuskalehtinen muoto ’Johanna’ on löydetty Mikkelistä. Lehden liuskat ovat pitkäsuippuiset ja hammaslaitaiset. Latvus erottuu kauempaakin vaaleanharmahtavana, mikä johtuu lehtilavan vaaleasta alapinnasta.

Puu viihtyy harmaalepän tavoin melko kuivilla ja valoisilla paikoilla eikä ole vaatelias maan laadun tai ravinteiden suhteen, sillä juuristo sitoo typpeä. Himmeäpintaiset lehdet varisevat syksyllä vihreinä ja lannoittavat maata. Puu kukkii kevättalvella; sillä on riippuvat hedenorkot ja pienet ”emikävyt”.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin pienille ja isoille pihoille ja puistoihin.

I–V 7-15 m A–Pv Kui–Mär Ra++

Lehdet ovat alkukesällä tumman viininpunaiset, loppukesällä hieman vihreämmät. Puu jää pienemmäksi kuin tavallinen harmaaleppä, vaikka se on nopeakasvuinen. Se viihtyy melko kuivilla ja valoisilla paikoilla eikä ole vaatelias maan laadun tai ravinteiden suhteen, sillä juuristo sitoo typpeä. Himmeät lehdet varisevat syksyllä lakastumatta. Puu kukkii kevättalvella; sillä on riippuvat hedenorkot ja pienet ”emikävyt”.

Käyttö: katseenvangitsijana yksittäin tai ryhmissä sekä pienillä että isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–IV 7–10 m A–Pv Kui–Mär Ra++

Marjatuomipihlajasta kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu.
Muistuttaa paljon isotuomipihlajaa. Marja on makea ja hapoton, mustikkaa muistuttava. Yleensä keltainen syysväri.
Käyttö: katseenvangitsijana yksittäin tai ryhmissä sekä pienillä että isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–VI 3 m x 2 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

 Sirotuomipihlajasta kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu.

Käyttö: katseenvangitsijana yksittäin tai ryhmissä sekä pienillä että isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–II(III) 3 m x 2 m A–Pv Kui–Tuo Ra+++

Isotuomipihlajasta kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu.
Kestävin ja isoin tuomipihlajista. Lajia on istutettu Suomessa 1900-luvun alusta lähtien. Runsas valkoinen kukinta touko–kesäkuussa. Sinipunaiset marjat ovat syötäviä, myös lintujen herkkua. Syysväri oranssinpunainen.
Käyttö: katseenvangitsijana yksittäin tai ryhmissä sekä pienillä että isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–VIII 4 m x 3 m A–Pv Kui–Tuo Ra++ Hk+

Marja-aroniasta kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu.

Käyttö: katseenvangitsijana yksittäin tai ryhmissä sekä pienillä että isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–IV(V) 2–4 m A Kui–Tuo Ra++

Monikäyttöinen peruspuulajimme on pioneeripuu, joka voi kasvaa pienissäkin maanrakosissa. Kasvualustan suhteen vaatimaton rauduskoivu sietää kuivuutta ja ajoittaista seisovaa vettä. Puu tarvitsee runsaasti valoa, jotta latvus pysyy kauniina. Sen alla on valoisaa, sillä latvus päästää runsaasti valoa lävitseen. Lehdistö sitoo tehokkaasti pölyä. Puu ei kestä maantäyttöä juuristoalueella eikä tiesuolaa. Se on nuorena melko tuulenkestävä, mutta vanhana se pudottelee paljon oksia. Ilmansaasteiden kestävyys on kohtalainen. Puu kasvaa nopeasti ja pituuskasvu hidastuu selvästi vasta 60 vuoden iässä ja laji elää keskimäärin noin 100-vuotiaaksi. Koivuja leikataan mahdollisimman vähän ja runsaan mahlavuodon takia vasta elokuussa. Leikkauksissa poistetaan lähinnä kuolleita oksia.

Latvus on melko kapea, ja oksat riippuvat vanhemmiten. Runko on valkokuorinen ja muhkuraton. Tiheä pinnanmyötäinen juuristo kilpailee tehokkaasti vedestä ja ravinteista, muttei siedä voimakasta maantäyttöä. Lehdistö on syysväriltään oranssinkeltainen. Vaatimaton kukinta alkaa toukokuussa lehtien puhjettua.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin isoille pihoille, puistoihin ja metsiköihin.

I–VIII 15–25 m A Kui–Tuo Ra++

Liuskalehtinen rauduskoivun muoto. Parijakoisen lehden liuskat ovat pitkiä ja kapeita, laita harvaan sahalaitainen. Puu jää hieman pienemmäksi kuin tavallinen rauduskoivu.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin isoille ja pienehköille pihoille sekä puistoihin.

I–VI 10–20 m A Kui–Tuo Ra++

Puuaines on koristeellisen kuviollista ja hyvin kovaa. Puu saattaa näyttää ulospäin lähes tavalliselta rauduskoivulta. Vahvasti visoittuneen puun runko sen sijaan on selvästi muhkurainen ja haarautuu usein alhaalta, mikä tekee latvuksesta leveän.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin isoille pihoille ja puistoihin.

I–VI(VII) 5–15 m A Kui–Tuo Ra++

 Hidaskasvuinen puu, jolla on hyvin leveä ja kupera latvus sekä riippuvat oksat. Lehtilapa on pieni, vain 1–2 sentin pituinen.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhmiin pienehköille ja isoille pihoille sekä puistoihin.

I–V 2–3 m A Kui–Tuo Ra++

Hieskoivu sitoo pölyä sekä kestää hyvin keväthalloja ja melko hyvin tuulta. Ilmansaasteiden kestävyys on myös kohtalainen. Runko on vanhanakin valkoinen. Jäykät oksat suuntautuvat sivuille tai jopa alaviistoon ja riippuvat vain kärkiosasta. Lehdet ovat puikeat, pyöreähköt ja lyhytkärkiset, kertaalleen sahalaitaiset. Laaja-alainen juuristo ei ole yhtä syvä kuin rauduskoivulla.

Hieskoivu suosii kosteita kasvupaikkoja. Leikkausta vältetään ja se tehdään vain todella tarvittaessa varhain kevättalvella tai elokuussa. Hieskoivut elävät keskimäärin 80-vuotiaiksi.

Käyttö: yksittäin, ryhmissä tai kujanteena isoilla pihoilla, puistoissa ja metsiköissä.

I–VIII 15–20 m A–Pv Tuo–Mär Ra++

Tummanpunalehtinen punakoivu on hieskoivun muunnos, joka on löydetty Ylikiimingistä Oulun läheltä. Puu jää pienemmäksi kuin tavallinen vihreälehtinen hieskoivu.

Käyttö: huomiokasvina yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–VII 10 m A–Pv Tuo–Mär Ra++

Siperianhernepensaan lajike, jolla on rihmamaisen kapealiuskaiset lehdet. Oksat ovat pystyt. Vaaleahkonkeltaiset kukat avautuvat kesäkuun puolivälissä. Lajike on vartettu siperianhernepensaan rungolle.

Latvuksesta tulee leveä, ja se nuorennetaan poistamalla vanhimpia versoja. Mahdolliset perusrungosta kasvavat villiversot ja juurivesat poistetaan. Hernepensaat sietävät hyvin auringon paahdetta ja kuivuutta. Ne menestyvät kohtalaisen niukkaravinteisessa maassa, sillä ne sitovat itse typpeä.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–VI 2–4 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Riippaoksainen siperianhernepensaan lajike. Pariliuskaiset lehdet ja keltaiset perhomaiset, kesäkuun puolivälissä puhkeavat kukat ovat samanlaiset kuin siperianhernepensaalla, jonka runkoon ’Pendulan’ jalo-oksat on vartettu. Hoito, kasvupaikka ja käyttö kuten em. sulkahernepensaalla.

I–VI(VII) 2–4 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Riippaoksainen; rihmamaisen kapealiuskaiset lehdet ovat samanlaiset kuin sulkahernepensaalla. Vartettu siperianhernepensaan runkoon. Hoito, kasvupaikka ja käyttö kuten em. sulkahernepensaalla.

I–VI 2–4 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Leveälatvainen, runsaasti kukkiva mustamarjaorapihlaja tulee helposti puumaiseksi: korkeutta voi kertyä jopa 12 metriä. Kiiltävien matalalovisten lehtien syysväristä tulee erityisen kauniin tumman- tai oranssinpunainen. Oksat ovat punaruskeat; orat paksut ja 2–3 cm pitkät. Mustia marjoja voi syödä, kuten muidenkin orapihlajalajien hedelmiä.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.
I–V(VI) 6–10 m A Kui Ra++

Hyvin kuivuutta sietävä pyöreälatvainen pikkupuu. Kesä–heinäkuun vaihteessa avautuvat kukat ovat muita orapihlajia isommat. Toissahaiset lehdet muistuttavat aitaorapihlajaa, mutta ne ovat isommat. Nuori haararanka on harmaanvihreä ja karvainen, myös lehdet ja kukinnot ovat karvaisia. Orat ovat ohuet ja 5–7 cm pitkät. Isot punaiset marjat tulevat jopa 2 sentin kokoisiksi.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–V 5 m A Kui–Tuo Ra+++ Hk+ Sa+

Punaiset kerrannaiskukat avautuvat kesäkuun loppupuolella. Kukinta kestää 2–4 viikkoa. Lehdet ovat koristeellisen parihalkoiset. Lajike on vartettu aitaorapihlajan (Crataegus grayana) perusrunkoon. Ruusuorapihlajan muodostama latvus nuorennetaan tarvittaessa karsimalla vanhimpia oksia. Perusrungosta poistetaan villiversot ja juurivesat.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–II 3–4 m A Kui–Tuo Ra+++

’Toba’ muistuttaa em. ruusuorapihlajaa, mutta kerrannaiset kukat ovat aluksi valkoiset, vanhetessaan vaaleanpunaiset. Lajike on talvenkestävämpi kuin ’Paul’s Scarlet’ ja se on vartettu aitaorapihlajan perusrunkoon. Helmiorapihlajan muodostama latvus nuorennetaan tarvittaessa karsimalla vanhimpia oksia. Perusrungosta poistetaan villiversot ja juurivesat.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

Saarni kuuluu jaloihin luonnonvaraisiin lehtipuihimme. Se sietää varjoa, mutta valontarve lisääntyy iän myötä. Saarni kärsii maanpinnan täytöstä ja keväthalloista. Toisaalta se kestää tuulta ja leikkausta uudistuen tyvi- ja kantovesoista. Suolankestävyys on kohtalainen. Koska saarni haaroittuu niukasti, latvus on harva ja päästää melko paljon valoa lävitseen. Laji kasvaa suotuisilla paikoilla kohtalaisen nopeasti 40-vuotiaaksi ja saavuttaa keskimäärin 180 vuoden eliniän.

Runko on harmaa ja sileä, nuoret oksat vihreäkuoriset. Laaja juuristo voi ulottua 1,5 metrin syvyyteen. Lehdet puhkeavat myöhään keväällä ja varisevat aikaisin syksyllä. Riippuvat, siivekkäät pähkylähedelmät erottuvat oksilla loppukesällä.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin isoille pihoille, puistoihin ja metsiköihin.

I–III(IV) 15–25 m A–V Tuo–Mär Ra+++ Ca+

Punasaarni muistuttaa paljon lehtosaarnea, mutta runko on punaruskea, silmut ruskeat ja lehti vain 2–3-parinen. Lehtosaarnella puolestaan on mustat silmut ja 4–7-pariset lehdet. Punasaarnen arvioidaan elävän Suomessa keskimäärin 100-vuotiaaksi.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin isoille pihoille, puistoihin ja metsiköihin.

I–IV 15 m A–Pv Tuo–Kos Ra+++ Ca+

Keväthalloille arka laji menestyy suotuisilla paikoilla Etelä-Suomessa. Pähkinät ovat kahdeksanharjuiset. Vasta alkukesällä avautuvat lehdet saattavat tulla puoli metriä pitkiksi, minkä vuoksi puu tulee istuttaa tuulensuojaiselle paikalle, jotta lehtiruodit eivät murru. Paksut, harvat oksat kasvavat lähes vaakasuoraan. Runkoa ei saisi kolhia, sillä puuaines lahoaa herkästi. Puusta poistetaan yleensä vain kuivia oksia elokuussa runsaan keväisen mahlavuodon takia.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin isoille pihoille, puistoihin ja metsiköihin.

I–III(IV) 6–10 m A Tuo Ra+++ Hu+

Meillä luonnonvaraisen (metsä)haavan juuristo kestää maantäyttöä ja seisovaa vettä, mutta se on usein liian voimakas tiheästi rakennettuun ympäristöön. Juuret tunkeutuvat saveenkin ja niistä nousee runsaasti vesoja. Puusta kehittyy suorarunkoinen ja melko kapealatvainen. Puuaines on pehmeää ja vaaleaa. Tuulessa kahisevat pyöreät lehdet puhkeavat myöhään keväällä ja varisevat aikaisin.  Ne ovat aluksi koristeellisen punertavat ja syksyllä keltaiset. Ne maatuvat nopeasti ja lannoittavat maata.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin, kujanteisiin pioneeripuuksi puistoihin ja metsiköihin.

I–VIII 15–25 m A Kui–Tuo Ra++

Pilarimainen pylväshaapa mahtuu jopa kapeille katualueille ja sietää hyvin kaupunki-ilmastoa. Se elää keskimäärin 50-vuotiaaksi. Vaikka oksat kasvavat vaaleanharmaasta rungosta jyrkästi ylöspäin, ne kestävät hyvin lumikuormia ja puuta tarvitsee leikata hyvin harvoin.  Taimi on omajuurinen ja kasvattaa juurivesoja.

Käyttö: kujanteena, yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa sekä tie- ja katualueilla.

I–VI 10–17 m A Tuo Ra+++

Matala ja hyvin leveälatvainen pikkupuu kukkii touko–kesäkuun vaihteessa. Valkoisen kerrannaiskukan vihreä keskus tekee siitä nappimaisen, minkä vuoksi lajiketta on sanottu myös nappikirsikaksi. Sille ei muodostu hedelmiä.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–II 5 m A Tuo Ra+++ Ca+

Tuohimainen runko kiiltää kuparin tavoin ja lehdistön syysväri on kauniin vaaleankeltainen. Kellanvalkoiset terttukukinnot puhkeavat siroille oksille toukokuun lopussa. Laji ei houkuta tuomenkehrääjäkoita. Se on nopeasti kasvava pioneeripuu, jonka haarat ovat nuorena pystyjä, siirottavia tai riippuvia. Aluksi kartiomainen latvus levenee vanhana. Rungot tulevat mutkaisiksi ja vanhan puun runkojen haarat kaatuvat sivuille. Laji elää keskimäärin 60 vuotta. Se ei yleensä muodosta juurivesoja.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–VI 5–10 m A–Pv Tuo–Mär Ra+++ Sa+

Luonnonvaraisena meillä tavattava tuomi on taatusti talvenkestävä ja vaatimaton maan laadun suhteen.  Kasvu on nopeaa 20–25 vuoden ikään saakka. Tuomi elää meillä keskimäärin 60 vuotta. Puuta ei yleensä tarvitse leikata, mutta tarvittaessa se sietää erinomaisesti muotoilua.

Kukinta kestää 2–3 viikkoa touko–kesäkuun vaihteessa. Pitkät, nuokkuvat, valkokukkaiset tertut tuoksuvat vahvasti. Lehdet puhkeavat hyvin aikaisin keväällä ja vaaleankeltainen–viininpunainen syysvärikin kehittyy varhain. Tuomenkehrääjäkoin toukat syövät joinain kesinä kaikki lehdet ja peittävät puun vaaleaan seittiin. Haitta on kuitenkin lyhytaikaista, sillä uudet lehdet kasvavat pian syötyjen tilalle.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä jopa pienehköillä pihoilla ja puistoissa sekä luonnontilaisilla alueilla.

I–VIII 5–10 m A–Pv Tuo–Mär Ra++ Sa+ Hu+

Koko kesän punertavalehtinen tuomen lajike ei houkuttele tuomenkehrääjäkoita. Lehdet ovat punaisimmat alkukesällä. Vaaleanpunaiset kukkatertut tuoksuvat vahvasti.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–VI 5–10 m A–Pv Tuo–Mär Ra++ Sa+ Hu+

Etelä-Lapissa saakka menestyvän puun nimi kuvaa runsasta valkoista kukintaa touko–kesäkuun vaihteessa. Kukinto on 4–8 kukan sarja. Lehdet puhkeavat varhain keväällä ja muuttuvat aikaisin syksyllä yleensä upean punaisiksi. Terve ja nuorena hyvin nopeakasvuinen pioneeripuu elää 60-vuotiaaksi. Haarat ovat pystyt tai siirottavat ja ohuet tummat oksat riippuvat kärjistään. Kapea, ilmava latvus ja kuparinpunainen kiiltävä runko. Jonkin verran juurivesoja.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–VI 5–10 m A–Pv Tuo Ra++ Hk+

Vaaleanpunaiset kukat puhkeavat toukokuussa lehdettömille oksille. Kukinta on lyhytaikainen mutta hyvin näkyvä. Samanaikaisesti siroille oksille puhkeavat lehdet, jotka ovat aluksi aivan punaruskeat, syksyllä kirkkaanpunaiset. Runko on kiiltävä ja tumman punaruskea. Hillittykasvuinen puu tarvitsee lämpimän kasvupaikan.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienehköilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–II(III) 5 m A Tuo Ra+++ Ca+

Toukokuun lopulla kukkiva pensas, josta on tehty varttamalla yksirunkoinen pikkupuu. Teriö on kerrannainen ja puhtaan vaaleanpunainen; lehdet heleänvihreät. Kasvupaikan tulee olla hyvin lämmin. Perusrungosta ja juuristosta kasvavat versot poistetaan. Vanha latvus nuorennetaan harventamalla pois iäkkäimpiä, huonosti kukkivia oksia. Versot suojataan talveksi myyriltä, rusakoilta ja muilta jyrsijöiltä.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienilläkin pihoilla ja puistoissa.

(I)             1,5–2 m A Tuo Ra+++

Virginiantuomi muistuttaa hyvin paljon kotimaista tuomeamme ja elääkin yhtä kauan, keskimäärin 60 vuotta. Sen haarat ovat pystyjä–siirottavia, uloimmat riippuvia, ja runko on harmaan- tai punertavanruskea. Puu kasvattaa juurivesoja. Tavallisesti punainen syysväri kehittyy myöhemmin kuin tuomella.

Vaatimattoman näköinen kukinta alkaa kesäkuun alussa eli noin viikon tuomea myöhemmin. Kukinto on 7–15 senttiä pitkä, tiheä ja nuokkuva, valkoinen terttu. Pitkät keltaiset heteet tekevät siitä kellertävän. Jo elokuussa punaisiksi värittyvät luumarjat ovat koristeelliset.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–VI 5–9 m A–Pv Tuo Ra+++ Sa+

Hyvin pitkäikäinen jalopuu, joka elää keskimäärin 250-vuotiaaksi. Lounais-Suomen lehdoissa luonnonvaraisena kasvava tammi on kauniin mutkaoksainen ja vahvarunkoinen. Vaikka leveä latvus läpäisee runsaasti valoa, se suojaa tehokkaasti melulta ja sitoo pölyä. Tuulen- ja suolankestävyys ovat erittäin hyvät ja haavat paranevat hyvin. Nuorena puu kärsii keväthalloista. Tammi on kasvupaikan suhteen jaloista lehtipuistamme vaatimattomin, sillä se sietää ajoittaista seisovaa vettä ja 1,5–2 metrin syvyyteen kasvava juuristo hakeutuu pohjaveteen ja tunkeutuu kovan savenkin läpi. Se menestyy parhaiten syvämultaisilla mailla; valon tarve lisääntyy iän myötä. Metsätammi kukkii toukokuun lopussa. Tiukasti oksiin kiinnittyvät lehdet puhkeavat melko myöhään keväällä. Syysväristä tulee ruskeankeltainen. Terhot ovat mm. pähkinähakkien ja oravien erinomainen ravinnonlähde.

Käyttö: yksittäin, kujanteena tai muutaman puun ryhminä isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–III(IV) 15–20 m A Tuo Ra+++

Pohjoisamerikkalainen punatammi muistuttaa paljon metsätammea, mutta talvenkestävyys ei ole kovin hyvä edes eteläisimmässä Suomessa, minkä vuoksi punatammet eivät ole meillä yhtä suuria kuin metsätammet. Lehden liuskat ovat teräväkärkiset – metsätammella pyöreät. Valitettavasti komean punainen syysväri ei kehity kunnolla joka vuosi.

Käyttö: yksittäin, kujanteena tai muutaman puun ryhminä isoilla pihoilla ja puistoissa.

(I) 10–20 m A Tuo Ra+++

Nopeakasvuinen, hopeisena hohtava laji on erityisen kaunis veden äärellä. Se kestää hyvin leikkausta, tiesuolaa ja ilmansaasteita, mutta pienimmät oksat varisevat herkästi kovassa tuulessa. Puusta tulee paksurunkoinen, leveä- ja pyöreälatvainen ja sen pitkät oksat riippuvat kärjistä. Lehdet ovat kiiltävän hopeakarvaiset, syysväriltään himmeän keltaiset. Hopeasalava suosii aurinkoista, syvämultaista ja kosteahkoa kasvupaikkaa.

Käyttö: yksittäin, kujanteena tai muutaman puun ryhminä veden äärellä, isoilla pihoilla ja puistoissa.

I–IV(V) 8–18 m A–Pv Tuo–Mär Ra++

Meillä luonnonvarainen raita kukkii toukokuussa ennen lehtien puhkeamista. Koristeelliset keltaiset ”pajunkissat” sijaitsevat tiheässä vihertävillä oksilla.  Lehdet ovat himmeän tummanvihreät. Nopeakasvuinen laji sietää jonkin verran varjoa ja viihtyy kosteahkossa maassa. Se elää keskimäärin 40-vuotiaaksi, mutta uusiutuu nopeasti juurivesoista ja oksia voi leikata voimakkaasti.

Käyttö: yksittäin, ryhmissä pienilläkin pihoilla ja puistoissa sekä luonnontilaisilla alueilla.

I–VIII 3–10 m A–Pv Tuo–Mär Ra++

Riippaoksainen vartettu pikkupuu on em. raidan erikoismuoto. Vanhan yksilön latvusta voi nuorentaa leikkaamalla riippuvat versot lyhyiksi, mikä saa puun kukkimaan jälleen runsaasti.

Käyttö: yksittäin tai muutaman puun ryhminä pienilläkin pihoilla ja puistoissa.

I–II(III) 2 m A–Pv Tuo–Kos Ra++

Luonnostaan pallomainen tiheäoksainen latvus. Puu kasvaa nopeasti ja tarvitsee runsaasti valoa ja tilaa ympärilleen, sillä latvuksesta tulee hyvällä kasvupaikalla jopa 12–15 m leveä! Oksat ovat pitkiä ja pystyjä, kellanvihreitä–ruskeita. Lehdet ovat kiiltävän harmaanvihreät, pitkät ja kapeat. Puuta ei tarvitse yleensä leikata eikä muutoinkaan hoitaa, mutta se sietää hyvin leikkausta.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin ja kujanteeksi isoille pihoille ja puistoihin, kosteahkoille ja tavallisille tuoreille maille.

I–V(VI) 3–10 m A Tuo–Kos Ra+++

Luonnonvaraisena koko Suomessa tavattava puu tai pensas, jonka valkoiset siemenhaituvat erottuvat vasta syksyllä lehtien varistua. Lehdistö komeasti kiiltävä ja yleensä terve.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin ja kujanteeksi isoille pihoille ja puistoihin, kosteille–tuoreille maille.

I–VIII 2–14 m A–Pv Tuo–Mär Ra++

Tämä riippuvaoksainen ja pyöreälatvainen salavaristeymä tunnetaan monella nimellä. Pitkät oksanhaarat riippuvat selvästi. Lehtiruoti ja lehtilapa ovat nuorena heikosti karvaiset. Lehti on päältä kiiltävän tummanvihreä ja alta sinertävä, noin 10 cm pitkä.  Puu viihtyy parhaiten tuoreilla tai kosteilla mailla, kuten aurinkoisilla rannoilla.

Käyttö: yksittäin, muutaman puun ryhmissä tai  kujanteena isoilla pihoilla ja puistoissa, erityisesti rannoilla.

I–V 6–15 m A–Pv Tuo–Kos Ra+++

Amerikanpihlaja muistuttaa paljon meillä luononvaraista kotipihlajaa, mutta lehdet ja kukinnot ovat isommat. Vaikka tummanpunaiset marjat ovat vain 4–6 mm kokoiset, niitä on niin runsaasti, että marjatertut saavat oksat nuokkumaan. Ruskavärista tulee yleensä oranssinkeltainen tai punainen.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja katualueille.

I–III(IV) 7 m A Tuo Ra+++

Puusta kehittyy joko yksirunkoinen tai monihaarainen. Haarat ovat melko vankkoja, jäykkiä ja ne kasvavat viistosti ylöspäin. Kasvu on nopeaa noin 20-vuotiaaksi asti, ja puu elää kaupunkioloissa 50–120 vuotta. Kermanvalkoiset tuoksuvat kukinnot avautuvat kesäkuussa. Lehdet puhkeavat suhteellisen varhain keväällä ja saavat syksyllä komean keltaisesta tummanpunaiseen vaihtelevan ruskavärin. Oksia koristavat pitkälle talveen oranssinpunaiset marjatertut, joista voi valmistaa hilloa ja mehua tai jättää linnuille.

Kotipihlaja menestyy koko Suomessa jopa tunturikoivua korkeammalla, mutta karuimmilla paikoilla siitä tulee pensasmainen. Se kasvaa yhtä hyvin kuivassa kuin ajoittain märässä maassa. Se kestää erinomaisesti tuulta sekä leikkausta ja uusiutuu helposti kanto- ja juurivesoista. Puu sietää melko hyvin maantäyttöä juuriston vähäisen hapentarpeen ansiosta. Se kestää myös ilman epäpuhtauksia melko hyvin, muttei kehuttavasti tiesuolaa.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja katualueille. Myös leikattava aita ja tuulensuoja.

I–VIII 4–12 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Kotipihlajan visamuoto, jonka puuaines on erityisen arvokasta ja koristeellista. Puun runko on yleensä muhkuraisempi ja kasvu hitaampaa kuin tavallisella kotipihlajalla. Muut ominaisuudet ja käyttö kuten kotipihlajalla.

I–V 4–12 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Kotimainen omajuurinen kotipihlajan pylväsmäinen muoto. Vähintään Oulun korkeudella saakka menestyvästä pylväspihlajasta tulee vain pari metriä leveä, tukevaoksainen pikkupuu. Muut ominaisuudet kuten kotipihlajalla.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja jopa kapeille katualueille, minne useimmat puut eivät mahdu.

I–V 4–12 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Kotipihlajan rungolle vartettu riippuvaoksainen lajike, joka kukkii ja tuottaa marjoja yhtä paljon kuin tavallinen pystykasvuinen kotipihlaja. Oikein leikattuna puu muistuttaa sateenvarjoa. Leikkaustarve rajoittuu yleensä perusrungon villien versojen poistamiseen ja pitkien versojen typistämiseen.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–V 2–3 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Kotipihlajan keltamarjainen muunnos menestyy ainakin Oulun tienoilla V-vyöhykkeellä saakka. Se ei poikkea juurikaan ulkonäöltään leveälatvaisesta ja punamarjaisesta kotipihlajasta lukuun ottamatta kauniita oranssinkeltaisia marjoja.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, tuulensuojaksi ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja katualueille.

I–V 4–12 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

 Oranssinkeltamarjainen puu. Ruotsissa E-lajike. Vanhemmat todennäköisesti japaninpihlajan ja kotipihlajan keltamarjainen lajike. Nuorena puu pystyoksainen. Lehdet isot sinertävänvihreät. Lehdyköitä 7–9 kpl. Syysväri oranssinkeltainen.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, tuulensuojaksi ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja katualueille.

I–IV? 5–6 m A–Pv Kui–Tuo Ra++

Reheväkasvuinen puu, joka kukkii näyttävästi ja hehkuu syksyllä tulenpunaisena. Kukinta alkaa kesäkuussa muutamaa päivää myöhemmin kuin kotipihlajalla. Valkoinen kukinto on erityisen suuri, samoin marjaterttu. Oranssinpunaiset marjat ovat aavistuksen verran pisaramaiset. Eksoottisen näköiset, kiiltävät lehdet vaikuttavat siroilta suuresta koostaan huolimatta, koska lehdykät ovat kapeat.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, tuulensuojaksi ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja katualueille.

I–IV 5–10 m A Tuo Ra++

Kestävä kotipihlajan ja siperianorapihlajan (Crataegus sanguinea) risteymä. Lähes kirsikankokoiset, makeat, tummanpunaiset marjat soveltuvat hillojen ja hyytelöiden valmistukseen. Puu on vain noin 4 metriä korkea ja koristeellinen ympäri vuoden. Valkoiset kukinnot kesäkuussa.

Käyttö: marja- ja koristepuuksi yksittäin, ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja jopa katualueille.

I–IV 3–5 m A Tuo Ra++

Kesäkuussa avautuva kermanvalkoinen tuoksuva kukinto muistuttaa kotipihlajan kukintoa Kiiltävissä tummanvihreissä lehdissä on erillisiä tyvilehdyköitä. Lehdet puhkeavat myöhään keväällä ja saavat keltaisen ruskavärinkin vasta myöhäissyksyllä. Myös punaiset marjat kypsyvät vasta syys–lokakuussa. Malto on jauhoinen, mutta makeahko. Luonnonvaraisena Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa tavattava suomenpihlaja menestyy vielä IV-vyöhykkeellä. Keskimäärin 70-vuotiaaksi elävä laji kestää hyvin ilmansaasteita ja tuulta. Se on helpompi kasvattaa suorarunkoiseksi ja se kehittyy nopeammin kuin ruotsinpihlaja.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, tuulensuojaksi ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja katualueille.

I–IV(V) 4–10 m A Kui–Tuo Ra++

Valkoinen, tuoksuva kukinta kesäkuun alussa on hyvin runsasta. Kukat ovat hieman kotipihlajan kukkia isommat. Kiiltävät, parihalkoiset lehdet puhkeavat vasta kesäkuussa ja tuleentuvat hyvin myöhään syksyllä. Pitkulaiset ruskeahkonpunaiset marjat kypsyvät syyskuun loppupuolella. Malto on jauhoinen, mutta makeahko. Suomenpihlajan tavoin keskimäärin 70-vuotiaaksi elävä laji kestää hyvin ilmansaasteita ja tuulta. Ruotsinpihlaja hakeutuu voimakkaasti valoon, joten rungosta tulee herkästi käyrä ja latvukseen muodostuu kilpalatvoja.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, tuulensuojaksi ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–IV 4–10 m A Kui–Tuo Ra++

Helmipihlajan valkoiset marjat erottuvat hyvin jo loppukesällä, mutta laji on kenties kauneimmillaan syksyllä lehtien muututtua viininpunaisiksi. Ohuet oksat nuokkuvat silloin marjaterttujen painosta. Erittäin kapeat lehdet koostuvat lukuisista pienistä lehdyköistä. Alkukesään ajoittuva kukinta jää melko vaatimattomaksi, sillä valkoinen kukinto on vain 4–8 senttiä leveä. Helmipihlaja on luonnostaan pensasmainen, mutta siitä kasvatetaan myös yksirunkoisia pikkupuita. Laji näyttää menestyvän suotuisilla paikoilla Oulun korkeudella saakka.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–IV(V) 3–4 m A Kui–Tuo Ra+++

Kapeahkolatvainen puu, joka sopii katualueillekin, vaikka latvus levenee jonkin verran vanhempana. Tummanvihreä, alta harmaakarvainen lehti on liuskoittunut vain tyvestään 1–4 erilliseksi lehdykkäpariksi. Lehti on huomattavasti kapeampi kuin kotipihlajalla, mutta kukinto ja oranssinpunaiset marjat muistuttavat kotipihlajaa. Kartiotaatanpihlaja on nimetty nobelkirjailija Frans Eemil Sillanpään mukaan. Tämä saksanpihlajan kapealehtisen muodon ja kotipihlajan risteymä menestyy hyvillä kasvupaikoilla Tornionlaaksossa saakka.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, tuulensuojaksi ja kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille, puistoihin ja katualueille.

I–V 5–10 m A Kui–Tuo Ra++

Liilanpunakukkainen kaarisyreeni, josta on kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–VI 2,5–4 m A–Pv Tuo Ra+++ Hu+

Kellanvalkokukkainen pensas, josta on kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–V 2,5–4 m A–Pv Tuo Ra+++

Siemenlisättyjen taimien kukan väri vaihtelee. Ks. lajikuvaus pensasosiosta.
Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–V(VI) 2,5–4 m A–Pv Kui–Tuo Ra+++ Hu+

Vaihtelevan violettikukkainen syreeni, josta on kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu. Puistosyreenejä kutsuttiin aiemmin unkarinsyreeneiksi, Syringa josikaea. Puistosyreenit ovat kuitenkin unkarin- ja villasyreenin risteymiä. Niiden tavallisesti tummanvioletti kukinto on leveämpi, ja lehdet ovat himmeämmät ja vaaleammat kuin unkarinsyreenillä.  Siemenlisättyjen taimien kukkien väri vaihtelee. Melko nopeakasvuiset puistosyreenit kukkivat kesä–heinäkuun vaihteessa vanhoilla versoilla.
 Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–VII 2,5–4 m A–Pv Kui–Tuo Ra+++ Hu+

Punertavakukkainen puistosyreeni, josta on kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu. 

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–VII 2,5–4 m A–Pv Kui–Tuo Ra+++ Hu+

Valkokukkainen puistosyreeni, josta on kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu. Kukinto on puhtaanvalkoinen, erittäin suuri ja pysty; nuppuisina kukat punertavat. Lajike on kotoisin Tammelasta.
Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–VI(VII) 2,5–4 m A–Pv Kui–Tuo Ra+++ Hu+

Melko suorarunkoinen ja muhkuraton metsälehmus on levinnyt pohjoisimmaksi Suomen luonnonvaraisista jaloista lehtipuista. Se on melko arka keväthalloille ja keskitalven pakkasille, mutta mesikastetta erittyy vähemmän kuin puistolehmuksella. Vanhat puut vesovat runsaasti ja alimmat oksat riippuvat. Lehdet ovat herttamaiset, tummanvihreät, alta sinivihreät. Metsälehmus kukkii myöhään heinä–elokuussa puistolehmuksen jälkeen. Se on hyvä mehiläiskasvi.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, kujanteeseen isoille pihoille ja puistoihin, metsiköihin.

I–V 15–20 m A–Pv Tuo Ra+++ Ca+

Harvialan oma kanta on nuorena hyvin kapealatvainen ja latvus pysyy vanhempanakin tiiviinä ja muodoltaan munamaisena. Lehdet ovat suuret, himmeät ja runko yleensä muhkuraton. Isolehtilehmus eroaa muista lehmuksista siten, että versot ja lehdet ovat selvästi karvaiset. Se kukkii runsaasti heinäkuun alkupuolella. Isohkot vihreänkeltaiset kukat tuoksuvat vahvasti.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, kujanteeseen jopa pieniin puistoihin sekä katualueelle.

I–III? 10–15 m A–Pv Tuo Ra+++ Ca+

Puistolehmukset ovat metsä- ja isolehtilehmuksen risteymiä, joiden oksat voivat olla riippuvat tai pystyt. Runko on tavallisesti muhkurainen, ja puut vesovat paitsi runkomuhkuroista myös tyveltä. Puistolehmukset kukkivat heinäkuussa isolehtilehmuksen jälkeen, mutta ennen metsälehmusta.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, kujanteeseen isoille pihoille ja puistoihin, metsiköihin.

I–IV(V) 10–20 m A–Pv Tuo Ra+++ Ca+

Kuten em. puistolehmus, mutta leveän kartiomainen latvus on erityisen säännöllinen. Haarat ovat yläviistot. Käyttö kuten puistolehmuksella.

I–IV(V) 15–20 m A–Pv Tuo Ra+++ Ca+

 Tämä taajamissa suosittu katu- ja kujannepuu kasvaa nopeasti erityisesti nuorena; pituuskasvu päättyy 60–70 vuoden iässä. Puuaines on kovaa, runko kestää kolhuja ja haavat kyljestyvät pian. Puu sietää hyvin tuulta, keväthalloja ja tiesuolaa ja melko hyvin ilmansaasteita. Se suosii syvämultaista, ravinteikasta ja kalkkipitoista maata. Laji menestyy aluksi varjossakin, mutta vanhemmiten latvuksen täytyy saada paljon valoa.  Syvän ja laaja-alaisen juuriston hapentarve ei ole kovin suuri; juurivesoja ei yleensä muodostu.

Vuorijalava kukkii varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Kukista kehittyvät pian koristeelliset vaaleankeltavihreät pähkylät, jotka varisevat jo juhannuksen jälkeen. Lajin erottaa sileälehtisestä kynäjalavasta siten, että lehdet tuntuvat karheilta. Vanhan puun latvus on leveän suppilomainen, pystyhaarainen ja oksat nuokkuvat kärjistään.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, kujanteeseen isoille pihoille ja puistoihin.

I–V 15–25 m A–Pv Tuo Ra+++ Ca+ Sa+

Vuorijalavan poikkeavan pystyoksainen muoto mahtuu katualueellekin, mutta vanhana latvus levenee viuhkamaiseksi.  Lajike menestyy eteläisimmässä Suomessa ja kaupunkioloissa se elää noin 50 vuotta.

Käyttö: yksittäin, ryhmiin, kujanteeksi sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

Ia(Ib–II) 8–10 m A–Pv Tuo Ra+++ Ca+

Vuorijalavan riippuvaoksainen muoto, joka muistuttaa oikein leikattuna sateenvarjoa. Se elää keskimäärin 80-vuotiaaksi puisto-oloissa.

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–II 2–3 m A–Pv Tuo Ra+++ Ca+ Sa+

 Luonnonvaraisena, mutta harvinaisena Etelä-Suomessa tavattava kynäjalava menestyy mm. Kemissä saakka. Se kasvaa lehdoissa, märissä metsissä ja rannoilla. Kynäjalavan oksat suuntautuvat sivummalle kuin vuorijalavalla, minkä vuoksi latvuksesta tulee jo nuorena leveämpi. Oksat ovat ohuemmat ja runko on hilseilevä verrattuna sileäpintaiseen vuorijalavaan. Vanhan kynäjalavan runko on usein muhkurainen, ja sille muodostuu juurivesoja. Laji kasvaa nuorena nopeasti kuten vuorijalavakin, eikä puuta tarvitse liiemmin leikata.

I–IV 10–20 m A Tuo–Mär Ra+++ Hu+

Runsaasti kukkiva pensas, josta on kasvatettu yksirunkoinen pikkupuu. 

Käyttö: yksittäin tai ryhmiin sekä pienille että isoille pihoille ja puistoihin.

I–IV 2–4 m A–Pv Tuo–Kos Ra+++