Ruusut

Ryhmä- ja köynnösruusut

Matalia, jatkuvasti kesä–heinäkuun vaihteesta syksyyn kukkivia ruusuja sanotaan ryhmäruusuiksi. Ne voi ryhmitellä terttu-, jalo- ja peittoruusuihin. Tertturuusujen kukinto koostuu lukuisista pienehköistä kukista, kun taas jaloruusulla kehittyy 1–3 suurta kukkaa tukevan varren latvaan. Terttu- ja peittoruusut saattavat erota toisistaan melko vähän, sillä peittoruusut ovat vain rento-oksaisempia ja leveämpiä. Lisäksi niitä leikataan vähemmän. Peittoruusutkaan eivät pärjää kilpailussa monivuotisia juuririkkakasveja vastaan, vaan kaikkien ryhmäruusujen kasvualustan pinta tulee kattaa.
Ryhmäruusut ovat edukseen suurissa ryhmissä. Lisäksi ne sopivat ruukkuihin parvekkeelle ja terassille. Rentoversoiset peittoruusut soveltuvat lisäksi verhopensaiksi aurinkoisille paikoille.
Ryhmäruusut istutetaan niin syvään, että jalonnuskohta jää 15–20 cm mullan alle. Juuristo suojataan pakkasilta myöhään syksyllä kerroksella talvisuojaturvetta. Maanpäälliset versot kuolevat suurimmaksi osaksi talvella ja ne leikataan alas keväällä. Uudet versot kasvavat tilalle maanpinnan alta.
Kasvupaikan tulee olla aurinkoinen sekä runsasmultainen ja -ravinteinen. Alustan tulisi olla noin 50 cm syvä ja reilusti kalkittu.


  • 1302 ’NINA WEIBULL’ tertturuusu

    Helakanpunaiset, mietotuoksuiset kukat avautuvat suuriin terttuihin. Ne ovat tiheän kerrannaiset ja yleensä keskikokoiset. Terälehdissä voi olla valkoisia juovia. Tällä ruusulla on kiiltävä lehdistö ja tiheät piikit. Melko vahvakasvuinen ja tiheä pensas talvehtii suojattuna hyvin.

    Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

    60–70 cm x 50–60 cm A Tuo Ra+++

  • 1307 ’PEACE’ jaloruusu

    Vaaleanpuna-keltakukkainen ”Rauhanruusu” sai nimensä Yhdysvalloissa toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi. Se on maailman eniten myyty ruusulajike. Keltaiset, punareunaiset nuput paljastavat avautuessaan keltaisen ja roosan kirjavan, noin 15 cm leveän kukan. Makeasti tuoksuva ’Peace’ kukkii heinäkuusta myöhäissyksyyn. Isot kiiltävät lehdet ovat puhjetessaan punertavat, myöhemmin tummanvihreät.

    Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa, leikkona.

    100 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

    Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

  • 1303 ’QUEEN ELISABETH’ jaloruusu

    ”Kuningatar Elisabeth” tuoksuu miellyttävästi, kun sen puhtaan roosat, 8–10 cm leveät kukat avautuvat. Terttuun voi kehittyä jopa 10 kukkaa. Lehdistö on terveen kiiltävä ja tummanvihreä. Piikit ovat isoja, mutta niitä on vähän. Juuristo suojataan huolellisesti talven kylmyydeltä ns. talvisuojaturpeella.

    Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa, leikkona.

    100 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

    Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

  • 1304 ’SCHNEEWITTCHEN’ (’ICEBERG’) – tertturuusu

     Puhtaanvalkoiset keltaheteiset kukat ja kiiltävä lehdistö korostavat toisiaan. Kevyesti kerrannaiset, makeasti tuoksuvat kukat punertuvat syyskylmillä. Keskikokoiset lehdet ovat puhjetessaan vaaleanvihreät. Voimakaskasvuinen ja vähäpiikkinen pensas talvehtii suojattuna hyvin.

    Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa, leikkona.

    90 cm x 60 cm A Tuo Ra+++

    Yleisin taimityyppi ja koko: esipakattuna 1 kpl/pak. 15–30 cm.

  • 1382 ’CHARMING COVER’ peittoruusu

    Kirkkaan oranssinpunainen, noin 5 cm leveä ja puolikerrannainen kukka tuoksuu hyvin miedosti. Lehdet ovat kiiltävät ja tummanvihreät. Rentohaaraiset ’Cover’-ruusut ovat säännönmukaisesti korkeuttaan leveämpiä. Sekä kiiltävät lehdet että löyhästi kerrannaiset kukat ovat pieniä. Hyvin runsasta kukintaa riittää keskikesästä syksyyn.

    Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

    60 cm x 80 cm A Tuo Ra+++

  • 1349 ’NEW DAWN’ köynnösruusu

    Hennon vaaleanpunainen ’New Dawn’ kukkii heinäkuusta myöhäissyksyyn saman vuoden versoilla. Voimakastuoksuiset suurehkot kerrannaiskukat haalistuvat lopulta lähes valkoisiksi. Tumma- ja kiiltävälehtinen ruusu talvehtii suojattuna kohtalaisesti vielä III-vyöhykkeellä.

    Käyttö: yksittäin, ryhmissä seinustalla.

    I–III (talvisuojaus) 200–300 cm A Tuo Ra+++

  • 1317 ’FLAMMENTANZ’ köynnösruusu

    Punaiset, löyhän kerrannaiset kukat tuoksuvat heikosti ja avautuvat tiheisiin terttuihin, jotka lähes peittävät lehdistön alleen. Lajike kukkii heinäkuussa noin kolme viikkoa toisen vuoden versoilla. Suuri lehdistö kiiltää heikosti. Isopiikkinen ja tiheä lajike menestyy talveksi turpeella tms. suojattuna IV-vyöhykkeellä saakka.

    Käyttö: yksittäin, ryhmissä seinustalla.

    I–IV (talvisuojaus) 300–400 cm  A Tuo Ra+++

    köynnösruusu
  • 1318 ’POHJANTÄHTI’ suomenköynnösruusu

    Valkoiset, puolikerrannaiset, miedosti tuoksuvat kukat ovat vain 3–4 cm leveät, mutta niitä kehittyy erittäin paljon isoihin terttuihin. Keskikesään ajoittuva kukinta kestää lähes kuukauden. Pienilehtinen, tiheäoksainen ja pitkäpiikkinen ruusu kasvaa hyvin voimakkaasti. Se talvehtii vyöhykkeillä I–V jopa ilman talvisuojausta. Sen voi istuttaa Etelä-Suomessa pilariruusuksi avomaalle, sillä se ei tarvitse seinustan suojaa.

    Käyttö: yksittäin tai ryhmissä seinustalla, avomaalla pilariruusuna, maanpeittäjänä.

    I–IV(V) 300–600 cm A Tuo Ra+++

  • 1335 ’GOLDEN SHOWERS’ köynnösruusu

    Keltaisia, puolikerrannaisia kukkia puhkeaa harvoihin terttuihin heinäkuun alkupuolelta syksyyn. Heikosti tuoksuvat kukat vaalenevat vähitellen. Tumma- ja kiiltävälehtinen lajike kasvaa avomaalla enintään 150 cm korkeaksi ja talvehtii heikosti jopa eteläisimmässä Suomessa. Se kannattaa istuttaa ruukkuun ja talvettaa viileässä tilassa.

    Käyttö: yksittäin, ryhmissä seinustalla.

    I (talvisuojaus) 100–150 cm A Tuo Ra+++

  • 1336 ’SYMPHATIE’ köynnösruusu

    Samettisen tummanpunaiset, suuret, tuoksuvat kukat. Lajike kukkii saman vuoden versoilla lähes tauotta heinäkuun alkupuolelta syksyyn. Kukat ovat isommat, tiheämmin kerrannaiset ja vahvemmin tuoksuvat kuin ’Flammentanz’-ruusulla, mutta tämä ruusu ei ole aivan yhtä talvenkestävä. Se on kiiltävä- ja isolehtinen sekä  voimakaskasvuinen.

    Käyttö: yksittäin, ryhmissä seinustalla.

    I–III (talvisuojaus) 300–400 cm A Tuo Ra+++

  • 1327 ’FAIRY QUEEN’ peittoruusu

    Purppuranpunainen kukka on löyhästi kerrannainen, 4 cm leveä ja kevyesti omenalle tuoksuva. Runsaasti ja pitkään kukkiva lajike on kuuluisan ’The Fairy’-ruusun muunnos. Lehdistö on keskivihreä, kiiltävä.

    Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

    60 cm x 90 cm A Tuo Ra+++

  • 1376 ’WHITE COVER’ peittoruusu

    Kermanvalkoinen kukka on 4–5 cm leveä, tavallisesti kerrannainen, miedosti makeatuoksuinen. Juuri avautunut kukka on kermanvalkoinen, myöhemmin valkoinen. Lehdet ovat heikosti kiiltävät ja tummanvihreät. Versoissa on yleensä paljon pienehköjä piikkejä. Melko pysty pensas. Rentohaaraiset ’Cover’-ruusut ovat säännönmukaisesti korkeuttaan leveämpiä. Sekä kiiltävät lehdet että löyhästi kerrannaiset kukat ovat pieniä. Hyvin runsasta kukintaa riittää keskikesästä syksyyn.

    Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

    50–70 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

    peittoruusu
  • 1322 ’THE FAIRY’ peittoruusu

    Vaaleanpunaisia kukkia saattaa kehittyä 300 kpl vahvimpiin versoihin! Kukkien paino saa versot lamoamaan maata vasten. Kerrannaiset, heikosti tuoksuvat kukat ovat vain 2,5–4 cm leveitä, ja ne haalistuvat lähes valkoisiksi. Tiheällä ja erittäin leveällä pensaalla on vaalea kiiltävä lehdistö ja vähän pieniä piikkejä.

    Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

    50–70 cm x 70–100 cm A Tuo Ra+++

  • 1375 ’INTENSE COVER’ (’VELVET COVER’) peittoruusu

    Tummanpunainen kukka on sametin tavoin hohtava, 4–6 cm leveä, kerrannainen tai tiheän kerrannainen. Se tuoksuu heikosti. Lehdet ovat kiiltävät ja tummanvihreät; versot harva- ja pienipiikkiset. Rentohaaraiset ’Cover’-ruusut ovat säännönmukaisesti korkeuttaan leveämpiä. Sekä kiiltävät lehdet että löyhästi kerrannaiset kukat ovat pieniä. Hyvin runsasta kukintaa riittää keskikesästä syksyyn.

    Käyttö: peittopensaana, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

    40 cm x 60 cm A Tuo Ra+++

    peittoruusu
  • 329 ’SOMMERWIND’ peittoruusu

    Vaaleanpunaisten terälehtien reuna liuskoittuu neilikan tavoin. Kukat ovat pienehköt, 5–6 cm leveät, puolikerrannaiset ja mietotuoksuiset. Lehdistö on kirkkaan- tai tummanvihreä, heikosti kiiltävä, tiheä ja pienikokoinen. Hyvin haarautuva, leveä pensas polveutuu The Fairy -lajikkeesta. Se talvehtii suojattuna hyvin.

    Käyttö: peittokasvina, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

    50 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

    peittoruusu
  • 1341 'SWANY' peittoruusu

    Valkoiset, pienehköt (5–6 cm), tiheän kerrannaiset kukat tuoksuvat miedosti. Hyvin runsas kukinta kestää kauan. Lehdet ovat pienehköt, erittäin kiiltävät ja tummat. Pensas kasvattaa sekä pystyjä että rentoja versoja, joissa on keskikokoiset piikit.

    Käyttö: peittokasvina, ryhmissä, yksittäin ruukussa tai amppelissa.

    60 cm x 100 cm A Tuo Ra+++

    peittoruusu
  • 1310 ’TELLERVO’ (’GRUSS AN BAYERN’) tertturuusu

    Samettisen tummanpunaiset, puolikerrannaiset, keskikokoiset kukat tuoksuvat miedosti ja kestävät sadetta melko hyvin. Ne kehittyvät 5–15 kukan terttuihin. Kiiltävä keskikokoinen lehdistö punertaa nuorena. Isoja piikkejä syntyy niukasti. Runsas- ja pystyoksainen pensas talvehtii suojattuna melko hyvin.

    Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

    50–65 cm x 40–60 cm A Tuo Ra+++

  • 1321 ’BONICA’ tertturuusu

    ’Bonica’ – tertturuusu

    Lämpimän roosa kukka tummenee teriön keskustaa kohti, mutta haalistuu lopulta hennon punertavaksi. Uloimpien terälehtien reunat aaltoilevat hieman. Keskikokoiset heikosti tuoksuvat kerrannaiskukat puhkeavat suuriin ja painaviin 10–30 kukan terttuihin. Keskivihreät, hieman kiiltävät ja pienehköt lehdet pysyvät yleensä terveinä. Uloimmat versot ovat kaarevat, lähes lamoavat. Pensas kestää talvet suojattuna hyvin.

    Käyttö: ryhmissä, peittopensaana, yksittäin ruukussa.

    60–70 cm x 85–100 cm A Tuo Ra+++

  • 1313 ’MONTANA’ tertturuusu

    Tumman oranssinpunaiset, tyvestä valkoiset, keskikokoiset tai isot kukat tuoksuvat miedosti. Niiden väri ei haalistu juuri lainkaan auringon paisteessa. Erittäin kiiltävät ja isot, puhjetessaan punaiset lehdet ovat yleensä terveet. Piikit ovat isoja, mutta niitä on niukasti. Voimakaskasvuinen, pysty ja tiheä pensas talvehtii melko hyvin suojan alla.

    Käyttö: ryhmissä, yksittäin, ruukussa.

    80 cm x 70 cm A Tuo Ra+++

 
Ota yhteyttä