Lehtipuiden nostokausi vauhdissa
Taimistolla eletään vuoden kiireisintä aikaa – lehtipuiden nostokautta.
Julkaistu: 01.05.2023

Keväällä taimistoviljelijä tarkkailee tiukasti maan sulamista; jokohan sinne peltoon pääsisi. Tarkkailu on tarpeen, sillä lehtipuiden nostot pitää startata heti roudan sulettua ja pintamaan kuivahdettua. Päivääkään ei voi kauden alusta hukata. Puita voidaan pellosta nostaa vain lepotilaisena eli ennen niiden puhkeamista lehteen. Elämme työrytmissämme täysin säiden ja kevään lämpötilojen mukaan, nostokausi on joskus pidempi tai voi jäädä kevään lämpöaallossa hyvinkin lyhyeksi. Tämän kiihkeän keväisen työjakson aikana pellosta nostetaan kaikki kevään ja kesän toimituksiin asiakkaiden varaamat peltopuut sekä merkittävä määrä myös ns. kesäpuita. Sillä haluamme varautua myös nostokauden jälkeen tuleviin tilauksiin nostamalla ns. reserviin puita tulevia tilauksia varten. Joten kiirettä pitää.
Puulajien heräämisrytmissä on eroja
Jotkut puulajit reagoivat muita nopeammin kevään nouseviini lämpötiloihin ja puhkaisevat tarhurin
näkökulmasta jopa harmillisen nopeasti lehtensä ja jopa kukkansa. Tällaisia kevään kiirehtijöitä ovat esimerkiksi Sorbukset (pihlajat) ja Prunukset (kirsikat). Niiden nostot joudutaan aina lopettamaan ensimmäisenä. Toiset lajit uinuvat pidempään kuten tammi ja leppä, niillä nostokausi kestää jopa pari viikkoa pihlajaa pidempään. Taimistotarhurin pitääkin olla melkoinen aikataulutuksen ja organisoinnin mestari johtaessaan tätä keväistä ’nosto-orkesteria’.
Tänäkin keväänä olemme jo nostaneet pelloistamme tuhansia eri kokoisia ja lajisia lehtipuita,
joilla luodaan vihreyttä ja viihtyisyyttä tämän kevään ja kesän istutuskaudella ympäri Suomen.