Harviala Oy on monipuolinen taimien sekä viher- ja ympäristörakentamisen tuotteiden tukku. Tarjoamme monipuolisen valikoiman laadukkaita kotimaisia ja ulkomaisia viherrakentamisen kasveja. Envire tarjoaa asiakkaiden toiveiden ja mittojen mukaan räätälöitäviä korkealaatuisia tuotteita viher- ja ympäristörakentamiseen.

Harviala Oy

Harvialan nimi löytyy historiasta jo 1300-luvulta, kun Harvialan kartano rakennettiin. Vuosisatojen saatossa Harvialan maille kehittyi laajamittainen maanviljelys ja karjatalous, joka jatkui aina 1900 -luvulle saakka. Taimitarhatuotanto käynnistyi 1913, jolloin Harviala Oy perustettiin ja yhtiö siirtyi Rosenlew Oy Ab:n omistukseen. Taimitarhan tuotanto painottui alkuvuosina hyötykasveihin, kuten omena- ja marjakasveihin. Päätuotanto oli kuitenkin metsätaimilla oman metsänhoidon tarpeisiin.

Merkittävä vaihe Harvialan taimitarhan tunnettavuuden ja Harviala-taimien laatukuvan kannalta alkoi vuonna 1951, jolloin käynnistyi Harviala-asiamiesverkoston rakentaminen. Ensimmäiset Harviala-puutarhamyymälät syntyivät 1960-luvun alussa. Parhaimmillaan näitä omia myymälöitä oli lähes 40 sekä useita muita myymälöitä, jotka myivät Harviala-taimia.

Harviala Oy:llä on ollut merkittävä rooli useiden vuosikymmenten aikana ja se on antanut monelle tänä päivänä alalla toimivalle henkilölle harjoittelupaikan ja ensikontaktin taimitarhan työelämään.

Lännen Tehtaat Oy osti Harvialan taimitarhan vuonna 1988 ja seuraavana vuonna Kataisen taimitarhan Karkkilasta, ja ne sulautettiin yhdeksi yritykseksi, Harviala Oy:ksi. Kataisen taimitarhan toiminta lopetettiin 2007 ja nykyisin toimintaa on vain Janakkalassa. Tänä aikana Harviala Oy:ssa tehtiin monia strategisia valintoja, jotka ovat vaikuttaneet toimintaan. Luovuttiin myymälätuotteiden kasvattamisesta ja keskityttiin pääsääntöisesti havu- ja lehtipuiden kasvatukseen ja solmittiin yhteistyösopimuksia taimistojen kanssa, muiden kasvien tuottamisesta Harvialalle.

Saarioisten Taimistot Oy osti Harvialan vuonna 2006 ja Harvialasta tuli Saarioisten Taimistot Oy:n tytäryhtiö. Yrityskauppa oli luonnollinen jatkumo jo aikaisemmin olleelle yhteistyölle ja toisaalta se vahvisti molempien yritysten toimintaa.

Omistaja vaihtui vuoden 2017 alussa, jolloin VRJ Groupin tytäryhtiö VRJ Etelä-Suomi Oy osti Harvialan. Kauppa mahdollistaa Harvialan kehityksen taimien tukkukauppiaana ja osana kehittyvää suomalaista viheralaa.

Tänä päivänä Harviala Oy keskittyy palvelemaan julkisen sektorin ja viherrakentamisen tarpeita Suomen suurimpana, noin 90 hehtaarin alan kattavana puutaimistona, joka yhteistyösopimusten avulla pystyy tarjoamaan kaikkia viherrakentamisessa tarvittavia taimia, kuten koristepensaita, ruusuja, marjapensaita, köynnöksiä, hedelmäpuita ja perennoja. Lisäksi Harvialassa toimii ympäristötuotteiden maahantuontiin keskittyvä Envire, jonka tuotevalikoimiin kuuluu mm. aidat, ympäristökalusteet, ruukut, sauma-aineet ja viherkattojen materiaalit.

Henkilökuntaamme kuuluu noin 30 työntekijää.

Yrityksen rekisteröity nimi on Harviala Oy (Y-tunnus FI06501009) ja toimipaikka Janakkala. Harviala Oy on VRJ Etelä-Suomi Oy:n tytäryhtiö.