Kiitos asiakkaillemme kaudesta 2022!
Talviaika ja maahan satanut lumi hiljentävät toimintaamme, mutta olemme edelleen teitä varten.
Julkaistu: 08.12.2022

Harvialan ja Enviren toimintakausi 2022 on ollut kiireinen ja menestyksellinen. Olemme saaneet palvella työmme merkeissä monivuotisia tuttuja vakiintuneita asiakkaitamme ja onnellisia olemme myös monesta uudesta asiakkuudesta. Kiitos, että olette valinneet toimittajaksenne meidät!
Lumi on satanut maahan ja talvi koittanut koko Suomeen. Toimintamme alkaa pikkuhiljaa hiljentyä talven ajaksi. Vielä ennen talvitaukoa on aika tehdä kauden viimeisiä töitä: varastointitoimia, peltolohkojen aitojen tarkastuksia ja ennen kaikkea valmisteluja tulevalle toimituskaudelle. Sillä uskokaapa vaan niin kevät koittaa nopsempaan kuin osaamme edes unelmoida.
Taimitoimituksia pystymme jatkamaan varastotuotteiden osalta ympäri vuoden, joten ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos taimiasiat ajankohtaistuvat talven aikana. Toimitukset ovat tauolla ainoastaan joululomamme aikana viikolla 51-52 (23.12-30.12.). Enviren tuotteiden osalta toimitukset ovat myös mahdollisia ympäri vuoden.
Tarjouslaskenta kaudelle 2023 on jo hyvin aktiivista ja myyntitiimimme palveleekin tauotta koko talven ajan. Ilmoitathan tarpeestanne, niin teemme yksilöllisen tarjouksen jo vakiintuneeksi tulleen tavan mukaan.
Kiitos asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kaudesta 2022 ja mukavan leppoista talviaikaa, toivottaa koko Harvialan ja Enviren väki.