Uutta istutusta pelloille
Toukokuun lopulla alkoivat uusien lehtipuuntaimien istutustyöt.
Julkaistu: 08.06.2023

Näinä viikkoina alkaa monen tuhannen uuden puun tarina Harvialan pellossa. Tänä keväänä istutettavien puiden tarinan esipuhe on kirjoitettu jo vuosia aiemmin, sillä istutuskuntoiseksi pikkutaimeksi kasvattaminenkin vie jo muutaman kasvukauden.
Pitkäjänteistä tuotantoa
Ensimmäisiä puita tämän kevään istutuksista pääsemme asiakkaillemme toimittamaan neljän-viiden vuoden päästä. Kasvatuksensa aikana näiden pienten puiden tarinaan kirjoitetaan monta kappaletta. Sillä ne kohtaavat osaavan tarhurimme moneen kertaan erilaisten hoitotöiden merkeissä. Joten pitkäjänteistä työtä on peltopuiden kasvatteleminen.
Kestävät kotimaiset lisäyslähteet
Peltoon istutettavat puuaihiot eli piiskataimet meille tuotetaan luotettavien yhteistyökumppaneidemme taimistoilla. Valitsemme tarkoin alkumateriaalien lisäyslähteet. Haluamme olla varmoja siitä millaisia puita pelloillamme kasvatetaan. Useista tuotannossamme olevista puulajeista tarkoin valitut emotaimet eli puun tarinan alkulähde on meillä omassa hallussamme eli omalla emotaimimaallamme. Emotaimien valinnassa
tärkeitä kriteereitä ovat: kotimainen alkuperä, puun terveys, ilmastollinen kestävyys ja kasvutapa.